Siirry sisältöön
Takaisin blogiin

– Hanna Lehto

Uudiskohteen kalustaminen vol. 2

Hei Asunto del Solin blogin seuraajat,

Tällä kertaa ajattelin esitellä teille asunnon, jonka kalustimme asiakkaallemme. Kyseessä on täysin uusi asunto vastavalmistuneessa uudiskohteessa, joten remonttia tämä koti ei kaivannut. Kalusteet ja kaikki varusteet toki piti hankkia, jotta asunnossa voi asua ja nauttia elämästä näissä upeissa puitteissa ja maisemissa.

Asunto on kalustettu asiakkaan toiveiden mukaisesti ja etenkin värimaailma on asiakkaan päättämä. Tämä asiakas ei halunnut kokonaan skandinaavisen vaaleaa asuntoa, vaan toiveena oli saada värejä asuntoon: vihreää, keltaista sekä pojan huoneeseen mustaa. Uusia valkoisia seiniä ei kuitenkaan haluttu lähteä maalaamaan, vaan väripilkkuja haluttiin muilla keinoin.

Asunto kalustettiin ja varusteltiin vain niin sanotusti välttämättömiltä osin. Tilaa jätettiin tarkoitusella vielä omistajan omille hankinnoille, jotta sistustusta voi pikkuhiljaa täydentää.

Terassilla pysyttiin hyvin neutraaleissa sävyissä, koska ihastuttava Välimeri ja aurinkoinen sinitaivas tuovat riittävästi väriä yhdessä suurissa ruukuissa olevien viherkasvien kanssa.

Olohuoneeseen valittiin keltaista ja vihreää omistajan toiveiden mukaisesti.

Sama värimaailma toistuu myös kattauksessa ja muissa keittiötarvikkeissa.

Päämakuuhuoneen eli Master-bedroomin värimaailman innoitti Riika Nickin upean vihreä “I’m the master of my sea” maalaus. Yhteensä Riikan teoksia tästä kodista löytyy neljä kappaletta. Riika Nickin ihastuttavan värikkäisiin teoksiin voitte tutustua tarkemmin täältä Riika Nick Art.

Perheen pojan huoneeseen toivottiin mustaa / tummaa kalustusta ja Riikan teos “Open your heart” löysi paikkansa työpöydän yläpuolelta.

Kalustuksen lisäksi varustelimme asunnon valaisimilla, matoilla, petivaatteilla, astioilla, keittiötarvikkeilla, pyyhkeillä sekä mm. pyyhetelineillä.

Tässä kunnossa asunnossa voi jo hyvin oleskella, lomailla ja nautiskella. Tilaa kuitenkin jäi vielä niin lattioille kuin seinillekin, jotta omistaja voi itse täydentää sisustusta pikkuhiljaa vaikka matkamuistoilla, joita tarttuu mukaan hänen retkeillessään lähialueilla, Andalusian ihastuttavissa pienissä valkoisissa kylissä tai upeissa suuremmissa kaupungeista, joita lähistöltä löytyy myös, mm. Malaga, Marbella, Granada, Cordoba ja Sevilla.

Jos haluat hankkia oman lomakodin Espanjan Aurinkorannikolta, niin autamme mielellämme. Yrityksemme palveluihin voit tutustua tarkemmin täällä: Asunto del Sol. Tervetuloa Costa del Solille!

Voit kertoa Oma Välittäjällesi, minkälaisen kohteen haluat ostaa.

Oma Välittäjäsi poimii markkinatarjonnasta sinulle sopivat kohteet, eikä sinun tarvitse itse selata satoja ilmoituksia netissä taikka kierrellä kaduilla etsimässä myyntikylttejä.

Hanna Lehto

Hanna Lehto

Toimitusjohtaja ja perustaja

Lähettämällä lomakkeen hyväksyt, että Asunto del Sol käsittelee antamiasi tietoja vastatakseen yhteydenottoosi.

New Build Apartments in Fuengirola – Óleo Fuengirola

New Development on the Costa del Sol Óleo Fuengirola is an exclusive new development on the Costa del Sol, offering a limited collection of 1, 2 and 3 bedroom new build apartments in Fuengirola. Located in the highly …

Asunnon omistaminen Aurinkorannikolla – Espanja vs. Suomi: juristin vinkit.

Kirjoittaja on Hanna Lehto, Turusta vuonna 2005 valmistunut juristi, 2006-2015 toiminut kiinteistönvälittäjänä Suomessa, joista 2009-2015 yrittäjänä Kotikompassi Oy:ssä ja perusti vuonna 2015 Espanjan Aurinkorannikolle …

Täydellisen kodin löytäminen Aurinkorannikolta on mahdotonta.

Miksi tyytyä jonkun toisen vanhaan kotiin? – Täydellisen kodin löytäminen Aurinkorannikolta on mahdotonta. Siksi me teemme niitä asiakkaillemme mittatilauksena. Tässä blogissa kerron tarvittavat askeleet, joita …